www.malamuutti.com - Tervetuloa!


Ikuisesti muistoissamme...

Veera 199?-26.8.2009

Älkää turhaan itkekö.
Sain elää rikkaan elämän
ja nyt on minun aikani päästä lentoon.
Saada takaisin nuoruuteni elinvoimat,
olla vapaa liitämään lailla linnun.
Ja muistakaa, että en ole kokonaan poissa.
Vaikka ette minua enää näe,
kuljen silti mukananne.
Jään asumaan sydämiinne.
Minä katselen teitä pilvistä,
seuraan joka askeltanne.
Minä vartioin untanne.
Kun olette surullisia tai yksinäisiä,
minä olen luonanne.
Eikä eromme ole ikuinen,
vielä tulee päivä jolloin taas tapaamme.

Veeran viimeinen vuosi toi tullessaan pahoja iho-ongelmia. Lisäksi muut vanhuuden oireet alkoivat vaivata enenevässä määrin, ajoittaista ontumista, takapään heikkoutta, pidätysvaikeuksia, nisäkasvaimia jne. Veeran taustan huomioon ottaen teimme raskaan päätöksen päästää Veera ajoissa sinne, missä ei kivut enää vaivaa. Luopuminen on erittäin raskasta, järki sanoo että näin on tehtävä, mutta sydän ei sitä ymmärrä. Pilke silmäkulmasta oli jo kadonnut, ja häntä heilahteli enää satunnaisesti, joten ystävälle olimme sen velkaa, että ajattelimme Veeran parasta. Vaikka surumme on suuri, lohduttaa ajatus siitä, että Veeralla on nyt hyvä olla!


Veera saapui laumaamme marraskuussa 2002. Veera tuli luoksemme Virosta, Kodutute Koerte Varjupaik'n koiratarhalta, jossa se on viettänyt ensimmäisistä elinvuosistaan aikaa useampaan otteeseen kahden metrin kettingillä eristämättömään koppiin kytkettynä. Eläinlääkärin silloisen arvion mukaan Veera oli tullessaan n. 3-4 vuotta vanha - syntymäaikaa ei siis ole tiedossa. Veerassa rotuja on koiratarhan arvion mukaan ainakin belgianpaimenkoiraa ja meidän oman veikkauksen mukaan myös saksanpaimenkoiraa. Veera oli luonteeltaan hyvin paljon belggarin oloinen, mutta liikkui kuin saksanpaimenkoira. Kooltaan hiukan sirompi kuin em. rodut, mutta jos elämän alkuvuodet ruoka on ollut mitä sattuu, voi se jo vaikuttaa paljon kasvuun.

Veeran ensimmäiset vuodet olivat muutenkin olleet aika rankkoja, päätellen sen käytöksestä. Tullessaan meille se pelkäsi miehiä, etenkin venäjää puhuvia ja kaikki vihaiset / kovat ihmisäänet saivat sen juoksemaan sängyn alle piiloon. Ensimmäisen vuoden ajan kesti saada Veera luottamaan meihin niin paljon, että se uskalsi tulla luoksemme korvat pystyssä, heittäytymättä heti selälleen.

Vuosien aikana Veerasta löytyi iloinen ja välillä jopa leikkisä narttu - se kun ei osannut edes leikkiä meille tullessaan. Veera rakasti silittelyä ja rapsuttelua ja tyytyväinen öhinä vain kuului sen ladatessa loputtomia hellyysakkujaan. Veera oli myös erittäin innokas menijä lenkillä. Veera oli myös melkoinen pallohullu, kuten moni sakemannikin. Se olisi voinut pelata jalkapalloa tai mitä tahansa muuta pyöreää lentävää esinettä ikuisuuden.



Veera oli viimeistä vuottaan lukuunottamatta täysin terve meille tultuaan, sekä fyysisesti, että henkisesti, joten todella helpolla pääsimme verrattuna moniin muihin samoista taustoista peräisin oleviin koiriin. Tosin eroahdistusta Veera poti hiukan, pelkona varmaankin taustoista johtuva hylkääminen, mutta ahdistus ilmeni ainoastaan ikkunasta toiseen ravaamisena ja siitä kiihtymisestä johtuvasta läähättämisestä. Samoin kotona ollessamme sen oli jatkuvasti seurattava perässä, minne ikinä menimmekin. Ihan alkuaikoina se yritti jopa tulla mukana vessaan. Paikkoja Veera ei yksin ollessaan tuhonnut.

Lasten kanssa Veera tuli hyvin toimeen ja rakasti olla myös niiden rapsutettavana. Veera oli enemmän emännän kuin isännän koira, johtuen varmaankin siitä, että minä sen hain pois Tallinnasta ja Veera leimautui jo niin kovasti laivamatkan aikana minuun..

Kaiken kaikkiaan myös Veera oli omalla tavallaan meille hyvin rakas, ihana ja kaunis perheenjäsen, emmekä koskaan päivääkään sen meille tuloa kaduttu!